AgilePack Oy hoitaa Oy Karl Fazer Ab:n hapankorppujen tuotantolinjaston Langen -pakkauskoneen vuosihuollot ja vastaa teknisestä tuesta sekä huolto- ja varaosapalveluista. Fazerilla kunnossapidon työnjohtaja Jyrki Kekki kertoo yhteistyön sujuvan juuri niin kuin pitääkin, eli ilman ongelmia. AgilePack on toiminut hänen mukaansa aina niin kuin on sovittu ja yritys on ottanut pakkauskoneen toiminnasta kokonaisvastuun, mikä on taannut 24/7 pyörivän pakkauskoneen toiminnan vaadittujen tuotantostandardien mukaisesti.
Ennakkohuoltoa ja ongelmanratkaisua
Fazerilla Langenin pakkauskone pakkaa folioon käärittyjä hapankorppuja eri kokoisiin pahvilaatikoihin 200 grammasta aina 740 grammaan asti. Koneen on tarkoitus pakata korppuja 24/7, jolloin on tärkeää että kone kävisi jatkuvasti ilman vikoja ja tuotantokatkoksia. Kaksi kertaa vuodessa tehtävillä ennakkohuoltojen yhteydessä laite huolletaan ja mikäli on tarpeen, samalla vaihdetaan myös osia. Viimeksi vaihdettiin mm. isot kylkiohjaimet.
Jyrki Kekki peri edeltäjältään pakkauskoneen toimivuudesta huolehtimisen. AgilePack on Langenin päämies Suomessa ja sitä kautta yhteistyö on alun perin Fazerin kanssa syntynyt.
Kun kyse on mekaanisesta koneesta, vikoja tulee väkisinkin kovassa käytössä.
”Ensisijaisesti mahdolliset viat koitetaan aina ratkoa itse. Jokaisessa työvuorossa on vähintään yksi asentaja, joka pyrkii ratkaisemaan ongelman. Siihen koitetaan vastata sillä, että meillä on tiettyjä varaosia valmiina aina hyllyssä, jolloin asentaja vaihtaa osan ja ajo voi jatkua.”
”Pakkauskoneiden osalta 8/10 kerrasta, häiriö poistuu säätämisellä. Säädetään jotain johdetta, ajoitusta tai muuta jotta rasianmuodostus toimisi. Jos tämä ei auta pyydetään apua AgilePackilta joko puhelimitse tai laitan jonkun videopätkän. Sen jälkeen mietitään ongelmaa yhdessä ja koitetaan ratkaista ongelma”, kertoo Kekki ongelmatilanteen ratkaisemisesta.
Luontevaa ja toimivaa yhteydenpitoa
Yhteydenpito hoituu sekä puheluilla että sähköposteilla, riippuen tilanteen kiireellisyydestä. ”Tavoitettavuus on hyvällä tasolla, ja Takkisen Jari AgilePackilta soittaa takaisin päin nopeasti jollei heti pysty vastaamaan.”
Kekin mukaan AgilePackin kanssa on helppoa toimia ja syykin on varsin selvä.
”Takkisen Jari hoitaa oman postinsa erittäin hyvin. Asioin hänen kauttaan käytännössä kaikissa asioissa heille päin. Jari tekee asiat niin helpoksi ja kun itsellä on tarpeeksi tekemistä muutenkin, niin silloin menee mieluiten siitä missä aita on matalin tai ei ole aitaa lainkaan.”
”Lisäksi he ottavat kokonaisvastuun asioista ja hoitavat oikeasti asiat. Jos ollaan yhteyksissä saan asioihin vastaukset ja palvelun sekä materiaalivaraosat jotka haluan. Asioiden pitää mennä yksillä puheilla. Mikäli näin ei ole, prosessi ei ole silloin kunnossa jos toinen puoli jää aina hivenen epätietoiseksi siitä mitä ollaan sovittu ja puhuttu. Heidän kanssaan asiat hoituvat eikä tule epätietoisuuden hetkiä, eikä tarvitse varmistella jälkikäteen”, Kekki kehuu.
Kysymykseen jatkuuko yhteistyö, tulee vastaus salamannopeasti.
”Jatkuu, ei pienintäkään ajatusta muuttaa mitään tässä yhteistyössä. AgilePack Oy on yksi meidän pääalihankkijoista ja meille tärkeä sellainen. Ilman heitä me emme tulisi toimeen.”