Salaateista ja yrteistä tunnettu Oksasen Puutarha on ollut AgilePack Oy:n asiakkaana sen perustamisesta asti. Vuosien kuluessa jo heti alussa syntynyt luottamussuhde on vain syventynyt molemmin puolin. AgilePack Oy:n toimittamien kahden pakkauskone- (SynchroPack+SynchroFeed automaattisella syöttölaitteella) ja kahden laatikonmuodostajan (Sacmi ja Endoline) jälkeen yhteistyö on jatkunut huoltosuhteen muodossa yrityksen kaikkien tuotantokoneiden osalta. Oksasen Puutarhalla ollaan tyytyväisiä siihen, miten nopeasti ja ratkaisukykyisesti asiat aina toimivat huollon suhteen.
Asiakkaaksi heti yrityksen alkumetreiltä
Oksasen Puutarhan yhteistyö AgilePack Oy:n kanssa ulottuu aivan sen perustamisvuoteen 2013 asti. Tuolloin AgilePackin perustajat jättivät edellisen työnantajansa, kun yritys luopui pakkauskonetoiminnasta ja päättivät ottaa homman haltuunsa, sekä laittoivat oman yrityksen pystyyn.
Tunsin molemmat herrat aiemmista konepuolen hommista, joten aiemmin syntyneen luottamuksen ansiosta oli helppo jatkaa yhteistyötä heidän kanssaan. Heillä oli myös jo tuolloin yrityksen perustamisvaiheessa pitkä kokemus pakkauskoneista ja laatikonmuodostajista, sanoo viljelijä Juha Oksanen.
Konetoimituksesta huoltoon
Kahden pakkauskoneen ja kahden laatikonmuodostajan hankinnan jälkeen, yhteistyö on painottunut pakkauskoneiden ja laatikonmuodostajien huoltotöihin. Juha Oksanen kertoo huoltotöiden tapahtuvan suunnitellusti 2-3 kertaa vuoden aikana.
AgilePackin porukan tavoittaa tarvittaessa viljelijä Oksasen mukaan hyvin. Kommunikaatio hoituu sekä puhelimitse että sähköpostilla. Huolto soittaa aina takaisin nopeasti, jos he eivät ole pystyneet vastaamaan heti puheluun.
Jos esimerkiksi pakkauskoneeseen tulee jokin häiriö, niin se on meille hyvinkin akuutti asia ja se pitäisi aika nopeasti saada kuntoon. Jos pakkauslinja on seissyt, niin olemme saaneet apuja aina todella nopeasti.
Nopea ja asiantunteva palvelu
Juha Oksasen sanoo yhteistyön AgilePack Oy:n kanssa sujuvan erinomaisesti, sillä heiltä saa laajan asiantuntemuksen ansiosta aina tarvittaessa nopeasti apua jopa puhelimitse.
Nämä koneet ovat aika teknisiä laitteita ja niissä on spesifejä juttuja. Asia voi olla pienestä säädöstä kiinni, että kone toimii. Heillä on kokemusta laitteistamme ja he tietävät mistä lähtevät ongelmaa selvittämään ja ratkaisemaan.
Suurimpana hyötynä Oksasen Puutarhalle yhteistyöstä on ammattitaitoisen huollon kautta tullut koneiden käyttövarmuus. Tällöin koneet toimivat normaalisti ja tuotanto pyörii. Myös ylimääräiset ”tulipalotilanteet” konerikkojen muodossa pystytään pitämään minimissä.
Yhteistyö tulee jatkumaan AgilePackin kanssa myös tulevaisuudessakin. Yritystä voin suositella kaikille jotka käyttävät laatikonmuodostajia tai pakkauskoneita ja tarvitsevat niiden huoltoa, Juha Oksanen sanoo.